HISTORIA: Alkuvaiheet

Kari: Mikko oli siis myös raahelainen kaveri, joka asui Helsingissä. Itse asiassa me oltiin naapureita. Oltiin soitettu Raahessa samassa bändissä heviä, ja haluttiin perustaa uusi yhtye. Oltiin sen verran ujoja, ettei kehdattu oikein pyytää ketään vierasta laulajaksi, mutta tiedettiin että tuttu mies eli Samuli oli suhteellisen lähellä eli Turussa. Pyydettiin sitä sitten.

Samuli: Bändin perustaminen tapahtui varsinaisesti ravintola Haarikassa Turussa. Se oli vuotta 1992, heti vapun jälkeen. Asia esitettiin muistaakseni niin, että nämä tulivat kertomaan bändistä ja kysyivät, rupeanko laulamaan. Vastasin myöntävästi. Soittohommaa oli ollut jo Raahessa, ja jossain vaiheessa Raahessa oli ollut myös seurakuntavirityksiä, joiden yhteydessä olin tottunut laulamaan vähän jopa mikrofoniin.

Esikoislevy Romuna sisältää monta laulua vaatimattomista oloista ja pienistä iloista. Esimerkiksi käy avaus- ja singleraita Lauantai, jossa päähenkilölle riittää riemuun satasen seteli. Täytyy muistaa, että laulu on sanoitettu aikana, jolloin Suomen rahayksikkö oli markka. Euroaikana satasen lainaaminen on hyvä juttu, sen juominen yhtenä lauantai-iltana ei niinkään, ainakaan jos toimii yksin.

Romuna-albumin teemat kumpuavat paljolti Putron tuolloisesta maailmasta. Ja muutenkin yhtyeen ja sen lähipiirin elämäntilanteesta ja kokemuksista.

Samuli: Olin Turussa käytännössä ilman mitään tekemistä, olin lopettanut koulut puolen vuoden kokeilun jälkeen. Sellaista mihinkään johtamatonta aikaa oli jatkunut jo vuodesta -89. Olin siis työttömänä. Kun ajatus bändistä tuli eteen vuoden 1992 alkupuolella, olin aika lailla kypsä tekemään ihan mitä tahansa.

Sanokaa mitä sanotte, mutta Zen Café on hyvä nimi bändille. Siinä on kaksi lyhyttä, nasevaa sanaa, se jää helposti mieleen eikä se määrittele mitään kovin tarkasti. On esimerkiksi helppo arvella, että Luunmurskaajat-yhtye soittaa miehekkään pontevaa rokkia, kun taas Suzy and the Honeybunnies pyrkii viekoittelemaan yleisönsä hieman toisin keinoin.

Mutta kuten kaikki bänditoimintaa kokeilleet tietävät, nimen keksiminen voi olla helvettiä. Zen Cafén kohdalla kaikki meni yllättävän helposti.

Kari: Aluksi tietysti mietittiin kaiken maailman nimiä. Meillä oli ensimmäinen keikka tiistaina 20.10.1992, Uudella ylioppilastalolla Helsingissä Kelpo poikien lämmittelijänä Aseistakieltäytyjäliiton kärhämöissä. Nimi piti keksiä siihen mennessä. Ihan aluksi meillä ei ollut nimeä, mutta ei meillä toisaalta ollut rumpaliakaan.

Samuli: Mulla on sellainen muistikuva, että siihen aikaan kun Kari asui Korsossa, me oltaisiin jonain iltana istuttu Korson paikalliskapakassa ja mietitty nimivaihtoehtoja. Ainoa jonka vielä muistan - ja me siis oltiin humalassa, haluan korostaa tätä - oli tällainen kuin Ratas 68.

Kari: Muistan tuon. Vitun paskan kuuloinen nimi.

Mistä Zen Café sitten syntyi? Ja mitä se tarkoittaa?

Kari: Nimi tuli Robert M. Pirsigin kirjasta Zen ja moottoripyörän kunnossapito. Mun piti tehdä siitä koulussa referaatti, ja kirja teki suuren vaikutuksen. Luin sitä vaikka kuinka monesti ja olin aivan häkeltynyt siitä tarinasta. Mitään zen-kahvilaahan siellä ei ole, mutta Zen Café näytti hyvältä, ja kai siinä nimessä oli takana ajatus siitä, että me voitaisiin tehdä kaikennäköistä musiikkia.

Samuli: Sitä paitsi 22-vuotias ihminen, joka on tarpeeksi vanha perustaakseen rockyhtyeen mutta tarpeeksi nuori ollakseen kiinnostunut mystiikasta ja sen semmoisesta, innostuu mistä tahansa, jossa on Zen. Että tämäkin kannattaa muistaa.

Bändi sai ensimmäisen treenikämppänsä seurakunnan tiloista, mutta siellä käyminen oli hankalaa, eivätkä olosuhteet olleet muutenkaan ihanteelliset. Into oli kuitenkin kova, ja ensimmäinen keikka oli monessa mielessä merkittävä tapahtuma.

Samuli: Eka keikka meni aivan loistavasti, koska me saatiin siinä yhteydessä uusi treenikämppä. Kelpo pojat kertoivat, että niillä oli treenikämppä, josta oli juuri lähtenyt joku bändi pois, ja sinne tarvittaisiin uutta vuokranmaksajaa. Niinpä me saatiin Kaisaniemestä, Molly Malone's -ravintolan alakerrasta kämppä, ja se on ehdottomasti ekan keikan suurin anti.

Kari: Sitä kautta päästiin myös yhteyksiin muiden muusikoiden kanssa. Nähtiin ihmisiä, jotka oli soittaneet kauemmin. Siellä pystyi myös soittamaan yötä päivää.

Samuli: Siellä treenasivat esimerkiksi Röyhkä ja Sirkesalo. Ei me niihin ihmisinä tutustuttu, mutta saatiin hyviä kontakteja. Kun alettiin tehdä ensimmäisiä keikkoja, niin saatiin Kaukolta auto vuokralle, ja tällaista.

Kari: Oli helppo mennä kysymään Kaukolta, kun se oli siinä vieressä. Ei sitä muuten olisi tullut etsittyä puhelinluettelosta Kaukoa ja pyydettyä just siltä.

Pienenä historiallisena kuriositeettina mainittakoon, että ihka ensimmäisellä keikalla esitettiin muuan kappale, jota on kuultu aivan viime vuosinakin, joskin varsin harvoin.

Samuli: Se on Kissa kuumalla katolla. Sitä on soitettu todella kauan.

Muilta osin ensimmäisellä keikalla esitetty materiaali on painunut unholaan, kuten niin monen yhtyeen kohdalla. Keikasta ei tiettävästi myöskään ole olemassa nauhoitusta, joten orkesteri on säästynyt intomielisiltä faneilta, jotka toivovat "sitä biisii jonka te soititte tokana sillon teiän ekalla keikalla". Bändillä itsellään on sentään selvä käsitys siitä, minkälaista materiaalia alkuaikoina veivattiin.

Kari: Mulla on joitakin vanhoja demoja tallella. Yhdellä nauhalla on ainakin kahdeksantoista sellaista biisiä, joiden julkaisua ei ole koskaan edes harkittu. Kaikkiaan äänitettyjä demobiisejä on varmaan kolmisenkymmentä.

Samuli: Treenattuja ja keikoillakin soitettuja on varmaan toinen mokoma päälle, ehkä jopa enemmän. Tätä materiaalia ei ole enää pitkiin aikoihin kaiveltu levyntekovaiheessa siinä mielessä, että jos sieltä löytyisi jotain järkevää.

Zen Cafén alkuaikojen innokkuutta kuvastaa lauluntekijä Putron kertomus siitä, millä tavoin treeneihin tultiin. Tätä ei kannata kokeilla kotona. Ei se toisaalta kotona onnistuisikaan.

Samuli: Mä muutin Helsinkiin varmaan vuoden -93 loppupuolella, ja siinä vaiheessa treenaaminen muuttui todella kovatahtiseksi. Sitä ennen mä olin käynyt viikonloppuisin Turusta liftaten treeneissä, ja se oli tunnelmaltaan vähän nihkeää touhua. Niillä liftausreissuilla tapahtui vaikka mitä, mutta ne ovat enemmänkin hyviä juttuja, eivät hyviä biisinaiheita. Törmäsin kaikkiin klassisiin tapauksiin, niin kuin psykoottisesti eteensä tuijottavaan äijään, joka sanoo ajaneensa kaksi vuorokautta putkeen. Ja selittää, että jos pitää pysyä auton ratissa monta päivää yhtäjaksoisesti, kannattaa runkata, jotta pysyy tolkuissaan.

Vuosi 1994 meni treenaaten ja pienimuotoista keikkaa tehden. Nykyisen Zen Cafén tarina alkoi sitten vuotta myöhemmin.