HISTORIA: Romuna

Pete: Kaikki levylle päätyneet biisit olivat siinä vaiheessa jo olemassa.

Samuli: Levyn tekeminen oli aivan mahtavaa. Hermostutti kyllä myös aivan hirveästi.

Kari: Se oli parasta mitä saattoi kuvitella. Se oli koko elämän täyttymys siinä vaiheessa. Mulla oli ollut bändihommissa kaksi haavetta. Ensimmäinen oli se, että pääsee tekemään levyn, ja toinen se, että kuulee itsensä radiosta.

Samuli: Sitten siinä oli vielä se haave, että nyt meidän musiikki vaikuttaa tuhansiin ja tuhansiin ihmisiin yhtä voimakkaasti kuin se musiikki, joka on aikoinaan innostanut meitä. Levyn tekeminen tuntui siis aivan mielettömän tärkeältä asialta.

Kun Nylanderin haave levyn tekemisestä oli täyttynyt, tapahtui jotain merkillistä: ei tapahtunut mitään. Levy ei käynyt lähelläkään listoja, sitä ei tuntunut ostavan kukaan. Sen verran yhtye toteaa levyn vaikuttaneen elämäänsä, että keikkoja alkoi siunaantua hieman paremmin.

Samuli: Me saatiin muutenkin koko keikkamyyntihomma kohdalleen niihin aikoihin. Meille järjestyi sille keväälle varmaan parikymmentä keikkaa, ja kesä meni myös todella hyvin. Me soitettiin varmaan kymmenellä festivaalilla. Se oli meille aivan ennenäkemätöntä.

Kari: Ja Sella soi radiossa hyvin. Se sinkku oli Radiomafian soittolistan ykkönen helvetin pitkään.

Samuli: Keikoilla oli aika suuri merkitys kakkoslevyä ajatellen. Idiootti kuulostaa huomattavasti paremmalta kuin Romuna, ja bändin parempi ote on minusta peräisin nimenomaan keikkailun tuomasta varmuudesta. Keikalla soittaminen on niin eri asia kuin kämpällä treenaaminen.

Pete: Me ei kyllä siinä vaiheessa kelattu koko levymyyntihommaa yhtään, että ei me varsinaisesti petytty mihinkään vaikka meistä ei tullutkaan heti hittibändiä.

Kari: Aivan. Sai kuitenkin kuulla itsensä radiossa, ja se tuntui aivan mielettömän mahtavalta. Asiat näytti kaiken kaikkiaan paremmalta.

Samuli: Päästiin soittamaan esimerkiksi Lutakkoon, johon ei päästy vielä ennen kuin levy ilmestyi. Oltiin pommitettu monia paikkoja vuosikausia demobändinä, ja nyt päästiin niihin soittamaan.

Kari: Ensimmäinen oma Tavastian keikka oli vissiin tammikuussa -97, Sella-singlen jälkeen.

Zen Café tuntuu suhtautuvan Romuna-albumiin nykyään samaan tapaan kuin moni yhtye ensimmäiseen levyynsä. Sillä on sympatia-arvonsa, mutta kovin paljon muuta sillä ei sitten olekaan. Jotakin on sentään jäänyt elämään keikoille.

Samuli: Antaa vituttaa on varmaan se biisi, jota on soitettu säännöllisimmin. Se on selvästi myös meidän hardcore-fanien suosikkeja. Ja se on myös se biisi, jossa me ensimmäisen kerran alettiin Karin kanssa ymmärtää, mitä on biisin sovittaminen. Muistan miten radikaalilta tuntui tajuta, että biisistä voi jättää sointuja pois ja sitä voi soittaa eri tavoilla.

Kari: Antaa vituttaa oli muuten myös sillä demolla, joka tehtiin Maran kanssa Sibelius-akatemian tiloissa.

Samuli: Satavuotias on kaikessa hölmöydessään toinen sellainen kappale, jonka soittaminen ei vieläkään hävetä.

Kari: Ekalla levyllä oli myös mahtavaa se, että se sai Rumbassa ihan loistavat arvostelut. Neljä ja puoli tähteä. Tuntui mielettömän hienolta nähdä, että levy oli joidenkin muiden mielestä hyvä. Keikoilla ei käynyt juuri ketään, joten tällainen palaute tuntui erityisen hyvältä.

Romuna ei siis ollut myyntimenestys. Itse asiassa eräänkin levy-yhtiön edustajan saattoi tuohon aikaan kuulla valikoidussa seurassa valittavan, että hänellä on tallissaan takuulla Suomen huonoiten myyvä rock-yhtye. Romuna on nykyään huomattavasti tunnetumpi kuin vuonna 1997, koska yllättävän suuri osa Zen Cafén faneista on jaksanut kiinnostua yhtyeen historiasta. Vuonna 1998 ei ollut edes varmaa, että bändin tarina jatkuisi.