Zen Cafén kymmenen vuotta (ja vähän
ylikin)
Yhtyeen neljäs albumi ilmestyi vuonna 2001, ja se sai nimekseen
Helvetisti järkeä. Sen ensimmäinen single oli nimeltään
Mies joka ympäriltä tuolit viedään. Lauluntekijä Putro
on tosin saanut kehuja eräältäkin soitinkaupan myyjältä,
jonka mielestä orkesterilla on hieno sävelmä nimeltään
Mies joka rokkaa.
Levyn tekoon lähteminen oli tällä kertaa helpompaa.
Ua Uan menestys oli ollut sekä kaupallista että taiteellista:
bändi oli kokenut vihdoin onnistuneensa siinä, mitä lähti
hakemaan.
Pete: Helvarin tekeminen oli Ua Uan jälkeen paljon varmempaa
ja rauhallisempaa. Tiesi, että levy ei mene ihan vituilleen,
vaikka tekisi mitä. Siis musiikillisesti, ei myynnillisesti.
Samuli: Me treenattiin Kaapelitehtaalla. CMX oli tauolla ja me saatiin
niiden kämppä lainaan. Se oli vähän nihkeää silloin
kesällä 2000, kun me oltiin melkein joka viikonloppu festareilla.
Tultiin maanantaina takaisin, mentiin heti treenaamaan ja sitten
taas viikonlopuksi keikoille vanhoja biisejä soittamaan.
Pete: Paska makuhan siinä välillä oli, mutta se oli
sitä työntekoa.
Kari: Alkoiko se meidän virkamiestreenaaminen tämän
levyn aikaan, vai oliko se jo Ua Ualla?
Pete: Ua Ualla me treenattiin iltaisin, nyt alettiin treenata työaikaan.
Samuli: Kymmeneltä treenikämpälle ja viideltä pois.
Me ollaan aina treenattu aika ahkerasti.
Pete: Pakko treenata kun ei osaa soittaa.
Samuli: Totta.
Poukkoilu treenikämpän ja keikkapaikkojen välillä saattoi
heijastua myös tulevaan materiaaliin. Ja lähinnä siihen,
että yhtyeellä oli tulevasta materiaalista kovin epäselvä kuva
aika pitkään. Vaikka alussa oli ollut varma meininki.
Samuli: Helvetisti järkeä oli meidän siihenastisista
levyistä varmaan se, jonka biisit olivat ennen äänitysvaihetta
kaikkein repaleisimpia. Me oltiin treenattu paljon ja meillä oli
paljon erilaisia sovitusideoita, mutta koko homma oli jonkinlainen
sekamelska siinä vaiheessa, kun mentiin studioon.
Pete: Mä en kyllä ollut siitä huolissani, koska olin
nähnyt ennenkin, että niistä repaleisista aihioista
syntyy ihan hyviä biisejä.
Kari: Minä olin kyllä aika hukassa levyn teon aikaan,
ja varmaan kaikki bändissä voivat sen vahvistaa. Se oli
mulle yksi masentavimmista ajanjaksoista koko elämässä.
Oli paljon studioaikaa, joten ehti tehdä asiat hyvin. Mutta
ehti myös tehdä paljon virheitä ja sekoilla.
Samuli: Meillä oli tuohon asti ollut koko ajan sama äänitys-
ja tuotantoporukka, ja mun mielestä Helvetisti järkeä on
sen porukan ryhmätyön huipentuma. Meille tuli tuotantopuolelta
ihan tervettä, suhteellisuudentajua kasvattavaa palautetta.
Esimerkiksi Tuulensuojaa me väännettiin ihan loputtomiin,
ja jossain vaiheessa meitä suurin piirtein käskettiin lopettamaan
se nysvääminen.
Kari: Mulle juuri se loputon sovittaminen oli tuskastuttavaa.
Jos Idiootti-levyn suurin helmi on Todella kaunis, niin Helvetisti
järkeä jää mieleen ennen muuta kappaleella Eipä tiennyt
tyttö.
Samuli: Se on kappale, jonka piti jäädä levyltä pois.
Kari: Levy-yhtiö oli sitä mieltä.
Samuli: Biisi onnistui kyllä hyvin, se on helppo sanoa. Tuotanto-
ja äänityskaksikko Salminen-Herkman oli saanut Ua Uan jälkeen
varmuutta, ja mun mielestä se näkyy esimerkiksi tämän
biisin toteutuksessa ihan selvästi. Me haluttiin biisi levylle,
koska se on nopea.
Kari: Meille oli tullut vähän sellaista viestiä,
että Ua Ua oli aika hidas levy. Helvetisti järkeä ei
myöskään ole keskitempoltaan kovin nopea, ja me haluttiin
Eipä tiennyt tyttö sinne vähän nostamaan tempoa.
Karsinta kohdistettiin sitten slovareihin.
Eipä tiennyt tyttö sisältää vahvan tarinan,
josta löytyy yksi hieman epämiellyttävä totuus.
Vaikka lapset pyrkivät välttämään vanhempiensa
elämää ja ennen kaikkea näiden virheitä,
sukupolvet muistuttavat sittenkin aika paljon toisiaan. Muoto voi
muuttua; tangosta tulee disconjytkettä ja paikallinen pelimanni
muuttuu dj:ksi. Mutta arasti toisiaan etsivät nuoret ovat pohjimmiltaan
samanlaisia aina.
Samuli: Eipä tiennyt tyttö julkaistiin singlenä syksyllä 2001,
koska kesä oli osoittanut, että se toimii livenä hyvin
ja että siitä todella tykätään. Aluksi levy-yhtiö oli
vähän miettinyt, että tuleeko siitä mitään,
kun siinä on niin paljon tekstiä.
Vaikka Kari Nylander koki Helvetisti järkeä -albumin tekemisen
tuskalliseksi, sen jälkeen varmuus kasvoi ennennäkemättömiin
mittoihin.
Kari: Mulle tuli Helvetisti järkeä -kiertueen jälkeen
tuli sellainen olo, että tämä bändi voi mennä soittamaan
ihan mihin tahansa. Kaikki hoituu. Jossain Ua Ua -rundilla uudet
paikat ja varsinkin isot yleisömäärät vielä suorastaan
kauhistutti. Siinä vaiheessa me oltiin vielä totuttu soittamaan
ihan mitättömille yleisöille.
Yleisömäärät kasvoivat, mutta niin kasvoi muukin
julkisuus.
Samuli: Mä annoin 150 haastattelua. Me päätettiin,
että tehdään kaikki mitä tarjotaan. Annoin varsinkin
kiertueen aikana ihan mielettömän paljon haastatteluja
paikallislehtiin ja -radioihin. Oli ihan tavallista, että ennen
soundcheckia oli yksi haastattelu ja sen jälkeen kolme. Työnjako
oli lähinnä se, että mä teen ne haastattelut,
vaikka oli muutkin joskus paikalla.
Kari: Tämän levyn kohdalla Samulin tekstejä alettiin
huomioida ja arvostaa ihan eri tavalla kuin ennen. Senkin takia oli
järkevää, että Samuli hoiti haastattelut. Sen
kanssa haluttiin kuitenkin eniten puhua.
Julkisuudesta puhuessaan Nylander kuitenkin huomauttaa, että Zen
Cafén jäsenet eivät ole kuluneet ruutukasvoina vielä lainkaan.
Televisioesiintymisiä on ollut harvoin, ja viime aikoina vielä vähemmän,
koska Jyrkin kaltaisia nuorisomakasiineja ei ole. Kari alkaakin fantasioida,
että seuraavan Zen Café -albumin yhteydessä järjestetään
massiivinen kampanja, jonka aikana yhtye esiintyy ainoastaan televisiossa.
Mihinkään muuhun mediaan ei anneta mitään kommentteja.
Helvetisti järkeä menestyi niin hyvin, että yhtyeen
vanhempi tuotanto alkoi myös kadota kauppojen hyllyiltä.
Samuli: Ua Ua myi kultaa, ja jopa Idiootti nousi lähelle kultalevyrajaa.
Siis levy, jota myytiin ilmestymisen jälkeen ehkä muutama
sata kappaletta. Jopa Romuna-levyä on myyty kymmenisen tuhatta.
Tämä tuntuu bändin alkuajat muistaen ihan uskomattomalta.
Pete: Ja Helvetisti järkeä -rundi oli käytännössä loppuunmyyty.
Meidän ensimmäinen loppuunmyyty rundi.
Kari: Helvetisti järkeä -levyn myötä me menetettiin
lopullisesti marginaaliyhtyeen asema. Menestys oli niin suuri.
Jari Tervo pohdiskelee päiväkirjateoksessaan Kallellaan
suomalaisen julkisuuden absurdeja muotoja. Suosioon noustuaan myös
Zen Café sai kokea niistä joitakin.
Samuli: Järjettömimmät julkisuusehdotukset tulivat
oikeastaan juuri ennen Ua Ua -levyä. Ne oli siltä pohjalta,
että lähtisinkö testaamaan talvihattuja ja kuvauttamaan
itseäni siinä samalla jonkin lehden keskiaukeamaa varten.
Julkisuudessa olevana kaljuna henkilönä mä olin niiden
mielestä sopiva. Nykyään meillä on levy-yhtiössä aika
tarkka pr-päällikkö hoitamassa tätä hommaa,
eli typerät ehdotukset ei enää kantaudu edes mulle
asti. Hyvä niin.
Helvetisti järkeä -kiertue oli loppuunmyyty. Asiaa saattoi
edesauttaa se, että bändiä pääsi katsomaan
hieman halvemmalla kuin listaykkösyhtyettä yleensä.
Aiempina vuosina Zen Café oli myynyt keikkalippuja erityisen
halvalla.
Kari: Se on varmaan jäänteitä meidän alkuaikojen
köyhyydestä. Meillä on ollut selvänä se
ajatus, että lipun hinta ei saa olla liian korkea. Me halutaan,
että bändiä pystyy katsomaan vaikkei olisi paljon
rahaa. |