Zen Cafén kymmenen vuotta (ja vähän
ylikin)
Zen Cafén viides albumi on nimeltään Vuokralainen.
Se julkaistiin vuonna 2002. Varmuuden kasvaminen on johtanut siihen,
ettei treenivaiheessakaan tehdä enää hirveästi
turhaa työtä.
Samuli: Kolmen viimeisen levyn kohdalla on kokeiltu ihan rakaaversiona
varmaan keskimäärin kahtakymmentäviittä kappaletta.
Niitä sitten kokeillaan treenikämpällä ja katsellaan,
mistä tuntuisi syntyvän jotain. Biisimäärä kutistuu
pikkuhiljaa.
Kari: Viime vuosina ei ole syntynyt kovinkaan paljon valmiita biisejä,
joita ei olisi missään julkaistu. Yleensä me lähdetään
työstämään niitä juttuja, joissa on hyvät
tekstit, koska niissä on sitä kautta selvin idea.
Samuli: Esimerkiksi Helvetisti järkeä -albumin sessioissa
tehtiin valmiiksi yksi biisi, joka ei päätynyt levylle.
Se tuli sitten jonkun sinkun oheen.
Vuokralaisen tekoprosessin yhteydessä bändi joutui yhdessä mielessä uuteen
tilanteeseen. Se joutui miettimään, oliko sen pakko takoa
silloin, kun rauta ol kuumaa.
Samuli: Vuokralaista tehtiin kesällä 2002. Me tehtiin
ihan tietoinen päätös käydä sinä kesänä vähemmän
festareilla. Kyllä me mietittiin, että onko meillä varaa
olla pois festareilta. Todettiin, että on pakko olla.
Kari: Me tehtiin vain viisi festarikeikkaa. Kolme juhannuksen aikaan,
sitten Ruisrock ja Ilosaarirock.
Pete: Ja Ankkarock! Eli kuusi.
Kari: Se on aikaisempiin vuosiin ja tulevaan kesään verrattuna
vähän.
Henkisen varmuuden lisäksi Vuokralaisen tekemistä helpotti
myös teknologian parantuminen.
Samuli: Meidän henkilökohtainen äänitystekniikkamme
oli kehittynyt tässä vaiheessa aika tavalla. Eli meillä oli
minidisciä ja tällaista käytössä. Se tarkoitti
sitä, että aina kun tuli idea, se saatiin heti talteen.
Asioiden muistaminen vielä seuraavana päivänä oli
siis aivan älyttömän paljon helpompaa.
Kari: Me tehtiin ennen studioon menoa neljän keikan minirundi,
jossa myös äänitettiin ihan kaikki soundcheckistä lähtien.
Soitettiin kahdeksaa uutta biisiä.
Samuli: Tämä auttoi ihan mielettömän paljon,
koska biisin soittaminen lavalla yleisön edessä on täysin
eri juttu kuin sen soittaminen treenikämpällä. Me
nähtiin niillä keikoilla, minkälaisiin suuntiin ideoita
ehkä kannattaisi lähteä viemään. Mara soitti
joissain kappaleissa mukana, joissain taas se kuunteli ja teki muistiinpanoja.
Vuokralaisen ensimmäiseksi singleksi valikoitui Aamuisin, josta
tulikin iso hitti. Muita merkittäviä kappaleita ovat novellimainen
Tien päällä joka päivä, kielikuvilla ladatut
Ihminen ja Auto parkissa sekä jälleen kerran hukassa olevaa
miestä kuvaava Tämä on syksy.
Tekstimaailmassa ja käsittelytavoissa on paljon tuttua, kuten
on musiikissakin. Tavallaan Zen Café vastasi haasteeseen,
jonka se oli yleisöltä saanut.
Kari: Vuokralainen oli sellainen levy, jota ihmiset odottivat paljon
enemmän kuin mitään aiempaa. Mä muistan, että jo
Helvetisti järkeä -levyn rundilla tultiin kyselemään,
milloin me julkaistaan seuraava levy.
Samuli: Tällä kertaa me oltiin muuten päätetty,
että haastatteluja tehdään selkeästi vähemmän,
ja yllättäen tämä päätös piti. |