| Ua Ua:n äänityksistä on kahdenlaisia muistikuvia. Studiossa tehdyt
päätökset ja suoritukset olivat selkeitä ja päämäärä tuntui
olevan koko ryhmällä sama. Myös tietoisuus siitä että koossa
on läjä hyviä kappaleita loi porukkaan itsevarmuuden henkeä,
joka mielestäni vallitsi koko session ajan. Toisaalta tietyt yhtyeen ulkopuoliset
tahot tuntuivat sekoittavan pakkaa sellaisella teholla, että jossain vaiheessa
jouduimme tuottaja Salmisen johdolla pitämään kriisipalaverin,
jonka tuloksena päätimme unohtaa kaiken, mikä liittyy millään
tavalla musiikkibisneksen soittolistoihin tai singlevalintoihin. Me päätimme
tehdä levyn.
Osaa biiseistä oli tosiaankin soitettu koko kevätrundi ja siitä oli
sekä hyötyä että haittaa. Hyvää oli se, että pohjasoittosessio
oli näiden kappaleitten osalta ikään kuin seuraava keikka.
Sen kuummemmin kelailematta, ne vain soitettiin. Laulaminen oli joidenkin
kappaleiden osalta täyttä helvettiä. Esim. Harri -kappaleen
kanssa allekirjoittanut oli todella pihalla. Jostain syystä biisin liveote
ei toiminut äänitystilanteessa millään tavalla ja vasta
monien kokeilujen jälkeen hysteerinen solisti saatiin johdateltua oikeille
jäljille. Oikeita jälkiä haettiin myös muutamissa muissa
lauluissa. "Mies eikä poika enää " pistettiin kokonaan uusiksi
viimeisissä harjoituksissa ja ainakin minä olin aika lailla varma
sittä, että tästä nyt ei ainakaan tule mitään.
Levyn päättävä 1-2-3 tehtiin käytännössä kokonaan
studiossa niin, että kappaleen tekstikin vaihdettiin kun se vanha ei
toiminut. Luojan kiitos, tekstejä oli parikymmentä ylimääräistä.
Minä mietin jossain vaiheessa, kun "Minun kaupunkini" ei tuntunut edistyvän,
että onko tästä tehtävä EP tai jotain. Työvireeseen
päästyämme ongelmat kuitenkin ratkesivat ja esim. "Mies eikä poika
enää" on henk. koht. suosikkejani kautta aikain. Kun Ua Ua oli kokonaan
miksattu, järjestimme itsellemme sekä kiertueteknikoille levyn kuuntelutilaisuuden,
jonka aikana joimme viinaa ja itkimme toistemme olkapäitä vasten.
Heräsin seuraavana aamuna olohuoneen lattialta Ua Uan yhä soidessa.
Hyvältä se kuulosti.
"Harri" oli ensimmäinen singlejulkaisu ja nihkeästihän se
alkoi. Radiokanavat karsastivat kappaletta aluksi, mutta Mafia otti sen lopulta
soittarilleen ja tulokset olivat hämmentäviä. Kappale oli soinut
noin viikon verran, kun törmäsin kaveriin joka provinssirockin päättäriklubin
baaritiskillä tunnusti humalaisella, itkunsekaisella äänellä olevansa
Harri ja tehneensä itsestään monta kertaa pellen. Minä ajattelin,
että tästähän saattaa tulla jotain. Seuraava muistikuva:
istumme DBTL -festarilla, kakkoslavan takana Samppalinnan mäellä ja
olemme vittuuntuneita. Keikan alkuun on 25 minuuttia ja lavan edessä on
kourallinen ihmisiä. Mietimme, että väliäkö tuolla
nyt sitten on, soitetaan perkele. Noin 30 minuutin kuluttua illa kuuluttaja
ilmoittaa menevänsä lavalle esittelemään yhtyeen. "Teeppä se" toteamme
miehelle, joka kävelee portaat ylös, katoaa näkyvistä ja
karjahtaa mikrofoniin "mikä on illan seuraava orkesteri?" Syntyy sellainen
huutomyrsky, ettei se voi lähteä sadasta, vaan useammasta tuhannesta
ihmisestä. Kansa on valunut sankoin joukoin seuraamaan yhtyeemme toimintaa.
Olemme puulla päähän lyötyjä. Minä uskallan
avata silmäni neljännen kappaleen kohdalla hämmästelläkseni
sitä, että nyt ne sitten huutavat sitä Harria.
Tämä oli siis kesäkuu -99 ja vuosi jatkui loistavissa tunnelmissa.
Olimme tehneet hyvän levyn ja soitimme sen kappaleita yhä suuremmeille
festivaaliyleisöille. Kesämme päättyi Ilosaarirockiin,
jossa soitimme ehkä vuoden parhaan keikkamme, ajauduimme tärviölle
ja lähdimme jokainen eri puolille Suomea. Ua Ua julkaistiin elokuun alussa
ja saimme historiamme ensimmäisen listasijoituksen. Levy nousi seuraavat
kolme viikkoa päätyen sijalle kaksi ja minä aloitin henkilökohtaisen
alamäkeni juomalla shamppanjaa levy-yhtiön toimistossa sikari kädessä.
Henkisen laskusuhdanteen seuraavat vaiheet voittekin lukea osiosta kiertuepäiväkirja. |
